Uutiset

OLE OSA MUUTOSTA!

                                                                           Tuomas Puustinen

Suomen hyvinvointivaltion perusajatus on ollut yksinkertainen: jos elämässä tulee vastoinkäymisiä, yhteiskunta ei jätä ihmistä yksin. Tämä ajatus on kantanut suomalaisen sosiaalipolitiikan läpi vuosikymmenten. Viime vuosien tilastot kuitenkin viittaavat siihen, että yhä useamman kohdalla tämä lupaus on alkanut rakoilla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 Suomessa 958 000 ihmistä oli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä (Tilastokeskus; Helsingin Sanomat 6.3.2026). Kyse ei ole enää marginaalisesta ilmiöstä, vaan kehityksestä, joka koskettaa lähes miljoonaa ihmistä. 

Erityisen huolestuttava suunta näkyy nuorissa aikuisissa. Yli joka kolmas 18–29-vuotias kuuluu köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oleviin, ja riskissä olevien nuorten määrä kasvoi yhdessä vuodessa 56 000 henkilöllä (Helsingin Sanomat 6.3.2026). Yksin asuvien nuorten kohdalla kehitys on vielä jyrkempää: vuonna 2018 heistä 39 prosenttia oli riskissä, kun viimeisimpien tietojen mukaan osuus on noussut 54 prosenttiin (Tilastokeskus; Helsingin Sanomat 6.3.2026). Kun näin suuri osa nuorista aikuisista elää epävarmassa asemassa, kyse ei ole enää yksittäisistä elämäntarinoista vaan rakenteellisesta muutoksesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Myös muut mittarit viittaavat samaan suuntaan. Ruoka-avun kysyntä on kasvanut, toimeentulotuen asiakasmäärät ovat lisääntyneet ja pienituloisten kotitalouksien velkaantuminen on nousussa (Helsingin Sanomat 5.3.2026; Yle 2026). Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari on kuvannut kehitystä tilanteena, jossa sosiaaliturvan leikkaukset ovat kasautuneet samoille kotitalouksille ja yhä useampi ihminen jää niin sanottuun väliinputoajien tilaan: he eivät pääse takaisin työelämään tai ensisijaisten etuuksien piiriin, mutta heidän tilanteensa ei myöskään vastaa sitä, mihin nykyiset järjestelmät on rakennettu (Helsingin Sanomat 5.3.2026; Yle). Väliinputoaminen ei ole vain taloudellinen ongelma. Se on myös kysymys osallisuudesta, yhteisöistä ja siitä, kokeeko ihminen kuuluvansa yhteiskuntaan. 

Kun rakenteet muuttuvat, myös ratkaisuja on etsittävä uudella tavalla. Syrjäytymisen ehkäisy ei synny yhdestä päätöksestä tai ohjelmasta, vaan usein paikallisista kokeiluista, yhteisöistä ja käytännön kehittämistyöstä. Suomessa tällaisia uusia toimintamalleja on rakennettu pitkään myös kehittämishankkeiden kautta. Ne tarjoavat mahdollisuuden testata uusia tapoja vahvistaa osallisuutta, rakentaa polkuja takaisin koulutukseen ja työhön sekä luoda yhteisöjä, joissa ihmiset eivät jää yksin. 

Juuri nyt tällaisille ideoille on suuri tarve. Konkreettinen mahdollisuus on työstää ideasta ESR+-rahoituskelpoinen hanke. Jos sinulla on ajatus siitä, miten syrjäytymistä voisi vähentää, osallisuutta vahvistaa tai uusia polkuja työelämään rakentaa, älä pelkää tarttua toimeen. Tarjolla on myös tukea idean kehittämiseen, jos kipinä löytyy. Usein merkittävä muutos alkaa yhdestä ajatuksesta – ja siitä, että joku päättää lähteä viemään sitä eteenpäin.

Hankekoordinaattori Merja Kaija on työskennellyt FinEst Volunteers -yhdistyksen ”Kotona Savossa” -hankkeessa. Nyt Merja on siirtymässä uusiin haasteisiin ja oli sopiva hetki kysyä mietteitä hanketyöstä tilapäistä suojelua saavien kanssa. Kotona Savossa -hanke saa Euroopan unionin osarahoitusta ESR+ -kansalaistoimijalähtöisestä hankerahoituksesta.

Hanketyössään Merja Kaija on käytännössä vastannut kaikista keskeisistä tehtävistä. Työhön on kuulunut hankkeen koordinointi, aikataulutus sekä sisällöllinen suunnittelu: mitä teemoja ja toimintoja hankkeessa toteutetaan ja millaiset aiheet parhaiten tukevat tilapäistä suojelua saaneiden työllistymistä ja opintoihin pääsyä. Lisäksi tietenkin kaikki käytännön järjestelyt, tiedottaminen ja ryhmätoiminnan arjen pyörittäminen.

Merja jakaa myös kiitosta hankkeen ukrainalaiselle työntekijälle. ”Ilman ukrainalaista työntekijää hanke ei olisi voinut toimia nykyisessä laajuudessaan. Kaksikielinen työskentely vie paljon aikaa, ja väärinymmärryksiä syntyy helposti, jos yhteistä kieltä ei ole.” Monella on suuri kynnys osallistua suomenkielisiin avoimiin ryhmiin, jos kielitaito on heikko eikä toimintatapoja tunneta. Hankkeessa kyse on valmiuksien vahvistamisesta: ensin on opittava perusasiat ja toimintakulttuuri, jotta osallistuminen suomenkieliseen toimintaan olisi ylipäätään mahdollista. Kotoutumiskummit luovat siltoja kantaväestöön. Hanke on siis tukenut sekä osallistujien arkea että yhdistyksen mahdollisuuksia kehittää uutta, vaikuttavaa toimintaa.

”Hankkeen aikana on tullut paljon yllätyksiä, mutta myös selkeää edistystä. Vaikka emme ole systemaattisesti kysyneet osallistujilta heidän tulevaisuuden suunnitelmiaan, hanke on antanut heille valmiuksia kiinnittyä suomalaiseen yhteiskuntaan. Toiminnan kautta he ovat löytäneet kielikursseja, opintopolkuja ja työllistymismahdollisuuksia. Samalla on kuitenkin suuri epävarmuus siitä, kuka saa jäädä Suomeen vuoden 2027 jälkeen. Tämä epävarmuus vaikuttaa koko yhteisöön ja heikentää kiinnittymisen tunnetta, vaikka työtä ja motivaatiota olisi”, pahoittelee Merja.

Kielitaidon puute on edelleen merkittävä este opintoihin ja työelämään pääsemiselle. Hankkeessa on otettu vasta ensimmäisiä askelia: monelle jo pelkkä suomen puhuminen ääneen on ollut iso harppaus. Muutos on kuitenkin ollut huomattava. ”Muistan osallistujia, jotka eivät aluksi uskaltaneet sanoa sanaakaan, mutta muutamassa kuukaudessa he ovat alkaneet keskustella suomeksi ryhmässä. Turvallinen ympäristö, jossa kukaan ei arvostele, on ollut ratkaiseva. Harjoittelemme käytännön tilanteita – kaupassa asiointia, lääkärille soittamista, huoltoyhtiön kanssa toimimista – eli juuri niitä taitoja, joita arjessa tarvitaan”, valottaa Merja. Ryhmän moninaisuus on suuri: mukana on sekä nuoria että vanhempia, ja osa on ollut Suomessa vasta kuukauden, osa jo useita vuosia. Kielitaito ei kuitenkaan aina korreloi maassa vietetyn ajan kanssa, mikä tekee ohjauksesta vaihtelevaa ja yksilöllistä.

Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on kehittynyt hankkeen aikana. Kaupungin, oppilaitosten ja TyöNavigaattorin kanssa tieto kulkee nyt sujuvasti, ja hanke saa ajankohtaista tietoa opiskelumahdollisuuksista ja erilaisista työllistymistä tukemista tilaisuuksista. Lisäksi on rakennettu yhteistyötä esimerkiksi Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden, Marttojen ja muiden yhdistysten kanssa. Kuitenkin esimerkiksi toiminnan löytyminen miehille on ollut yllättävän haastavaa. Yllättäen pienoismalliharrastus osoittautui monelle ukrainalaiselle tutuksi, ja sen kautta löytyi uusi yhteistyökumppani. Tällaiset oivallukset syntyvät usein vasta, kun keskustelulle on aikaa ja tulkkaus toimii.

Kaiken kaikkiaan hanke on tarjonnut osallistujille paikan, jossa he voivat harjoitella kieltä, kysyä arjen asioista ja löytää yhteyksiä suomalaiseen yhteiskuntaan. Samalla se on paljastanut, miten paljon tukea ja selkeitä rakenteita tarvitaan, jotta kiinnittyminen olisi aidosti mahdollista.

Palautteen kerääminen on ollut haastavaa. Suora palaute on kuitenkin ollut arvokasta: esimerkiksi CV-pajasta hanke sai palautetta, että pajatyöskentely auttoi ymmärtämään työnhaun perusasioita.

Jatkorahoitus on epävarmaa, ja työntekijäresurssit ovat haaste: ilman täysipäiväisiä työntekijöitä on vaikea löytää osaajia. Tarve toiminnalle on kuitenkin suuri, ja osallistujat hyötyvät selvästi siitä, että heillä on paikka, jossa harjoitella kieltä, kysyä arjen asioista ja löytää yhteisö.

”Hankkeen aikana on tullut selväksi, että osallistujien moninaisuus, kielimuurit ja erilaiset taustat vaativat joustavaa ja luovaa työotetta. Samalla pienetkin onnistumiset – kuten uuden harrastuksen löytyminen, rohkaistuminen puhumaan suomea tai arjen ongelman ratkeaminen – ovat merkkejä siitä, että työ on vaikuttavaa ja tarpeellista”, summaa Merja lopuksi.

Mikko Leppävuori