Kuopio, elokuu 1926. Järven rannalla, Harjulassa, seisoo kaupungin kunnalliskoti. Se on valmistunut yksitoista vuotta aiemmin, ja sen ovet ovat auki niille, joilla ei ole muualla kotia. Piiritarkastaja Emil Tolonen on lähettänyt kutsun 24 kunnalliskotiin, eri puolille Pohjois-Savoa ja Kainuuta. Elokuun 25. päivänä, kello puoli neljä, kokous alkaa. ”Kutsua olikin noudattanut 20 Pohjois-Savon köyhäinhoitovirkailijaa.” Lyhyen keskustelun jälkeen he päättävät perustaa oman yhdistyksen. Jäsenmaksuksi sovitaan kymmenen markkaa vuodessa. Puheenjohtajaksi valitaan Leppävirran kunnalliskodin johtaja Hyvärinen, varapuheenjohtajaksi johtajatar Vilhelmiina Yrjölä, ja sihteeriksi Emil Tolonen. Siitä iltapäivästä alkoi sata vuotta työtä niiden puolesta, joiden ääni ei muuten kuulu.

Suomi oli ollut itsenäinen vasta yhdeksän vuotta. Köyhäinhoitolaki oli tullut voimaan kolme vuotta aiemmin, ja se velvoitti jokaisen kunnan auttamaan niitä, jotka eivät omin voimin tulleet toimeen. Työ tehtiin kunnalliskodeissa ja köyhäinhoitolautakunnissa, usein vähin varoin. Yhdistys antoi huoltoväelle sen, mitä yksin ei saanut: tietoa, vertaistukea ja yhteisen äänen.

Sitten tuli pula-aika. Vuonna 1933 yli kymmenesosa suomalaisista sai köyhäinhoidon apua. Samana vuonna Pohjois-Savon haaraosastossa oli 26 jäsentä. Yhdistyksellä oli myös oma naiskuoro. Se lauloi 19 vuotta, piiritarkastajan puolison Helmi Tolosen johdolla.

Sitten tulivat sotavuodet. Kuopion lääniin, johon kuului myös Pohjois-Karjala, asettui yli 50 000 siirtoväkeen kuuluvaa. Huoltolautakunnat auttoivat siirtoväkeä, ja järjestöt sotainvalideja, sotaleskiä ja orpoja. Einari Isojärvi johti yhdistystä 21 vuotta, sotien yli.

Kun rauha palasi, johtokuntaan tuli yhä enemmän avohuollon väkeä, ja huollosta alkoi tulla ammatti. Vuoden 1957 alussa huoltoapulaki korvasi köyhäinhoitolain, ja sana köyhäinhoito jäi historiaan. Yhdistyksen nimi muuttui jälleen, kattojärjestön mukana.

1960-luvulla Suomi rakensi hyvinvointivaltiota. Elokuussa 1962 Varkauden Seuratalolle kokoontui lähes 200 sosiaalihuollon ammattilaista ja luottamushenkilöä maakunnan huoltopäiville. Puhuttiin avohuollosta, lastensuojelusta ja juuri voimaan tulleista työeläkkeistä. Kolme vuotta myöhemmin Kuopioon saapui yleisille huoltopäiville noin 1 500 osallistujaa, sosiaaliministeriä ja maaherraa myöten. Teatteritalossa näytelmä Kenen on vastuu? esitettiin kahdelle täpötäydelle katsomolle. Yhdistys teki opintomatkoja Leningradiin ja Tallinnaan. Ja vuonna 1975 se otti nimen, jota se kantaa yhä: Pohjois-Savon Sosiaaliturvayhdistys.

Sosiaalihuoltolaki toi vuonna 1984 sosiaalipalvelut kaikkien ulottuville. Yhdistys jatkoi alan ammattilaisten kohtaamispaikkana: koulutuksia, seminaareja ja kunnallisvaalien jälkeen uusien luottamushenkilöiden perehdytystä. Risto Kortelainen muistaa nämä vuodet vakaina. Yhdistystä pidettiin puolueettomana paikkana, jossa sosiaalialan ihmiset kohtasivat, ja sen ääni kuului.

Yhdistyksen ympärillä Suomi kuitenkin ajautui 1990-luvun alussa lamaan. Kansantalous supistui yli 12 prosenttia, ja työttömyys nousi huipussaan lähes 18 prosenttiin. Avun tarve kasvoi juuri silloin, kun kuntien rahat vähenivät.

Vuonna 1995 Suomi liittyi Euroopan unioniin, ja järjestöille avautui hankerahoitus. Kuopiossa järjestöt hakeutuivat saman katon alle. Majakka-yhteisössä toimi parhaimmillaan parikymmentä järjestöä. Itä-Suomen sosiaaliturvayhdistykset tekivät seminaarimatkoja Venäjän Karjalaan aina vuoteen 2014.

Kun valtakunnallinen keskusliitto sulautui vuonna 2012 uuteen SOSTEen, jäsenedut katosivat, ja Mika Saastamoisen mukaan jäsenmäärä romahti. Oli hetkiä, jolloin lähes satavuotiaan yhdistyksen tulevaisuus näytti hyvin epävarmalta. Mika Saastamoisen mukaan vuosibudjetti oli ennen SAKKE-hanketta noin 300 euroa. Ismo Linnus muistaa, että he olivat lähellä lopettaa. Mutta joukko sitkeitä ihmisiä ei halunnut päästää irti.

Vuonna 2017 alkoi SAKKE-hanke, ja toiminta kasvoi. Parhaimmillaan yhdistys työllisti viisi ihmistä. Torilla järjestettiin Halolla päähän -tapahtuma. Kaupunki toi puut, ihmiset tekivät itselleen polttopuita, ja tuotto meni ruoka-apuun.

Koronavuosina yhdistys välitti tietoa ruoka-avusta ja tuesta niille, jotka jäivät yksin.

Vuonna 2023 sosiaalihuolto siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Yhdistys oli perustamassa Pohjois-Savon järjestöneuvostoa ja toimii sen sihteeristönä. Tänään sen työntekijät tukevat muita yhdistyksiä rahoituksen hakemisessa ja ehkäisevät Koillis-Savossa yli 50-vuotiaiden miesten yksinäisyyttä.

Sata vuotta myöhemmin järjestöjen rahoitusta leikataan, ja viimesijaista turvaa kiristetään. Yhdistys on jälleen keskellä murrosta, aivan kuten syntyessään.

Viisitoista puheenjohtajaa. Viisi nimeä. Lukemattomia vapaaehtoisia, joiden nimiä ei ole kirjattu mihinkään. Heidän työnsä näkyy siellä, missä joku sai apua ajoissa. Tarina, joka alkoi kello puoli neljä elokuussa 1926, jatkuu.